Lacor teräswok 30cm

Lacor teräswok 30cm
Tuotenro: 79830
 

Teräswokissa ei ole varsinaisia hoito-ohjeita, suosittelemme vain kovaa käyttöä. Ruostumatonta teräswokkia voi käyttää kaikilla lämmönlähteillä ja liesitasoilla, mukaan lukien induktiotasolla. Teräswokkia voi käyttää myös tarvittaessa uunissa.

Teräswokissa on paksu kerrospohja, eli teräspohjan välissä on prässättynä alumiinilevy, joka jakaa lämmön tasaisesti koko pohjalle. Kerrospohjan etu ilmenee esimerkiksi silloin, kun pannua käyttää pohjaa pienemmällä keittolevyllä. Paksu pohja jakaa lämmön tasaisesti ja ehkäisee jonkin verran tarttuvuutta.

Lämpötilan säätö on käytön kannalta tärkeää. Ruostumaton teräswok ruskistaa huomattavasti matalammissa lämpötiloissa kuin pinnoitetut wokpannut, joten on tärkeää laskea paistolämpötiloja välttääkseen pohjaan palamisen ja tarttumisen.

Rasvattomissa raaka-aineissa, kuten kana, vähennä paistolämpötilaa kolmanneksella totutusta. Korkean valkuaispitoisuuden sisältäville raaka-aineille, kuten kananmunalle tai valkoiselle kalalle suositellaan edelleen pinnoitettua wokpannua.

Ruostumattoman teräswokin voi pestä astianpesukoneessa. Pannulla voi käyttää sekä muovi-, puu- että metallivälineitä.

Tuote on tilapäisesti loppu. Tiedustele saatavuutta verkkokauppa@chezmarius.fi.

 

Malli: Lacor teräswok 30cm
Valmistaja: Lacor
Korkeus: 11 cm
Halkaisija: 30 cm
Vetoisuus: 5 L
Mitat: pohjan halkaisija 19,5cm
Materiaali: ruostumaton teräs

AUKIOLO

Helsingin myymälä avoinna

arkisin 10-18
lauantaisin 11-15

Joulu 2018 8-23.12
ma-pe 10-19
la 10-16
su 16.12 ja 23.12 klo 12-16

puh. 09-612 3638

verkkokaupan puh.
044-303 1201

 

TILAAMINEN

Voit tilata rekisteröitymättä.
Verkkokaupan tuotteet löytyvät suoraan helsingin myymälästä.

Huom. Postitoimipaikasta tai automaatista noudettavien pakettien säilytysaika on nykyään 7 päivää. https://www.posti.fi/henkiloasiakkaat/apu-ja-tuki/sailytysajat.html

Tilausten nouto Helsingin myymälästä 0 €

Yli 100 €
tilaukset toimitamme veloituksetta lähipostiisi.

Yli 150 € tilaukset toimitamme veloituksetta kotiovellesi.

Postipaketti 6,90 €
Kotipaketti 12 €

Toimitusaika 1-3 arkipäivää.
Verkkokauppamme tuotteet ovat samantien varastossa, joten noutokin onnistuu samantien!